top of page
Writer's pictureSanna Sevänen

Näin teet kirjoittamisesta säännöllisen tavan


Kuvituskuva, violetteja lupiineja auringossa.

Haluaisitko kirjoittaa enemmän tai useammin? Ehkä haaveilet kirjan kirjoittamisesta tai tahtoisit julkaista säännöllisesti somessa, mutta et vain tahdo saada aikaan?


Erilaisten tekstien kirjoittaminen on työelämässä hyvin monen tehtävälistalla. Silti kirjoittaminen jää helposti muiden töiden jalkoihin, mikä turhauttaa ja joskus vähän hävettääkin. Ei tunnu hyvältä sanoa jälleen kerran, että oma teksti vasta odottaa syntymistään, vaikka deadline kolkuttelee jo ovella.


Jos haluat ryhtyä kirjoittajaksi, tärkein ohje on tämä: Kirjoita mieluummin vähän ja usein kuin harvoin ja paljon. Kirjoita säännöllisesti, sillä säännöllisyys ja rutiini ovat avaimia siihen, että kirjoittaminen muuttuu helpommaksi ja kehityt kirjoittajana.


Kirjoittamista voi lähestyä monista eri näkökulmista ja teksteillä voi tavoitella monenlaisia asioita, mutta tärkeimmät neuvot säännölliseen kirjoittamiseen ovat silti samat. Tiivistäen ne kuuluvat näin:


Tee kirjoittamiselle aikataulu


Kukaan ei lisää kirjoittamista tehtävälistallesi, jos et tee sitä itse. Kun ajankohta on merkitty kalenteriin, siitä on helpompi pitää kiinni kuin hyvästä aikomuksesta kirjoittaa "huomenna" tai "ensi viikolla".


Aikatauluttaminen auttaa myös lykkäämisen ongelmaan. Jos sinulla on taipumusta odottaa aina viimeiseen hetkeen ja pusertaa teksti valmiiksi juuri ennen deadlinea, kokeile muuttaa tapojasi.


Kun kalenterissa on kirjoittamiseen varattua aikaa, älä anna minkään mennä sen edelle. Suhtaudu siihen yhtä tunnollisesti kuin palaveriin tai hammaslääkäriaikaan: ilmesty paikalle oikealla hetkellä ja tee, mitä olet luvannut.


Aikatauluttaminen onnistuu helpommin, kun jaat kirjoittamisen vaiheisiin. Lue aiheesta lisää tästä blogitekstistä.


Muodosta hyviä rutiineja


Kun haluat kirjoittaa säännöllisestä ja saada kirjoittamisen pysyväksi osaksi elämääsi, tarvitset rutiinin tai useamman, jotka auttavat sinua tehtävässä. Muodosta juuri itsellesi sopiva rutiini tai inspiroidu seuraavista:

  • Kirjoita aamulla ensimmäiseksi puolen tunnin ajan.

  • Käy joka keskiviikko lempikahvilassasi kirjoittamassa.

  • Varaa inspiroiva neukkari kirjoituskäyttöön perjantaisin lounaan jälkeen.

  • Kirjaa ajatuksia muistiin joka päivä 10 minuutin ajan ennen kuin lähdet kahvitauolle.


Tärkeintä on, että muodostat tapoja, jotka ovat miellyttäviä ja joita on helppo noudattaa. Ei kannata ajatella, että lähdet joka aamu kahdeksaksi kirjastoon kirjoittamaan, jos todellisuus on se, että kahdeksalta olet vielä kuskaamassa lasta päivähoitoon. Mieti sen sijaan, mihin voisit kurvata kirjoittamaan kuskausreissun jälkeen.


Aseta konkreettisia tavoitteita


Haluat varmasti myös varmistaa, että kirjoittamiselle varattu aika ei kulu haahuiluun (tai muiden töiden tekemiseen, tiskaamisesta puhumattakaan). Taklaa ongelma asettamalla itsellesi tavoite.


Hyvä tavoite on selkeä ja konkreettinen, sellainen, jonka toteutumista voi mitata. "Haluaisin kirjoittaa säännöllisesti" on toive, mutta "julkaisen somessa kolme kertaa viikossa" tai "kirjan kaksi ensimmäistä lukua ovat valmiita toukokuun loppuun mennessä" ovat hyviä tavoitteita.


Isojen tavoitteiden rinnalle tarvitset pienempiä, työohjeiksi pilkottuja tavoitteita. Niiden ansiosta työhön tarttuminen on helpompaa, kun kalenterisi kertoo, että nyt on tekstien työstämisen aika.


Hyviä tavoitteita ovat esimerkiksi:

  • Kirjoita vähintään 2000 merkkiä (tai 250 sanaa).

  • Oikolue teksti, korjaa virheet ja lähetä se luettavaksi viestintään/kaverille.

  • Kirjoita blogitekstistä päivitys ja jaa se linkin kera LinkedInissä.


Harjoittele keskittymistä


Kuvituskuva, mäntymetsä, jonne aurinko paistaa matalalta.

Moni ajattelee, että kirjoittaminen kannattaa vain silloin, kun on onnistunut pääsemään flow-tilaan. Flown odottelun sijaan kannattaa harjoitella keskittymistä, jotta se onnistuu lähes milloin tahansa.


Kun on kirjoittamisen aika, sulje tietokoneen ilmoitukset ja selainikkuna. Valitse puhelimesta äänetön tila ja päätä keskittyä pelkästään kirjoittamiseen. Aluksi voit haastaa itsesi keskittymään vaikkapa vain 10 tai 15 minuuttia. Ehkä jo parin viikon päästä voit pidentää aikaa puoleen tuntiin.


Jos ajatus harhailee, katso hetki ulos ikkunasta, äläkä kiusauksesta huolimatta tartu puhelimeen tai tarkista sähköpostia. Keskittymistä hajottavat puuhat ovat meille tuttuja ja automaattisia, ja siksi niistä eroon pääseminen vie aikaa. Keskittyminen kuitenkin kannattaa, sillä keskeytyksen jälkeen voi kestää jopa 20 minuuttia ennen kuin löydät keskittymisen tilan uudelleen ja työskentely jatkuu tehokkaasti.


Hyvä apuri keskittymisen harjoitteluun on Pomodoro-tekniikka, josta voit lukea lisää tästä blogitekstistä.


Seuraa edistymistäsi


Pelkkä tavoitteiden asettaminen ei vielä auta sinua kirjoittamaan toistuvasti, vaan lisäksi on seurattava tavoitteiden toteutumista.


Kirjaa siis kalenteriin säännöllisin väliajoin hetki, jolloin käyt läpi, kuinka hyvin olet saavuttanut tavoitteesi ja pysynyt aikataulussa. Kirjoittamisrytmistäsi ja -tavoitteestasi riippuu, tarvitsetko tsekkaushetken kerran viikossa vai vaikkapa kerran kuukaudessa. Ole itsellesi rehellinen ja pohdi myös, mikä auttoi tavoitteen saavuttamisessa tai mikä nousi sen esteeksi. Entä mitä voisit seuraavalla kerralla tehdä eri tavalla?


Palkitse itseäsi


Kirjoittaminen on vaativaa työtä, mutta se ei tarkoita, ettei se voisi olla myös mukavaa. Hyvä tapa tehdä kirjoittamisesta hauskempaa on liittää siihen palkintoja. Hemmottele itseäsi juuri sinulle sopivalla tavalla, kun olet saavuttanut määrittelemäsi rajapyykin. Sellainen voi olla vaikkapa tietokirjan ensimmäisen version valmistuminen tai kymmenennen blogitekstin julkaiseminen.


Suo itsellesi pieniä palkintoja myös kirjoittamishetkien yhteydessä. Juo vaikkapa herkullista kahvia samalla, kun kirjoitat, tai pelaa muutama hetki kännykkäpeliä, kun päivän kirjoitusurakka on valmis. Kun kirjoittamiseen liittyy nautintoja, hommaan ryhtyminen on vähemmän takkuista.



Neuvoja on monta, mutta niihin tarttuminen kannattaa. Kun opettelet kirjoittamaan säännöllisesti, joka hetki ei tarvitse syntyä pelkkiä timantteja, vaan välillä on varaa kirjoittaa huonompaakin tekstiä. Ja kun tartut työhön toistuvasti, myös silloin, kun ei yhtään huvittaisi, saat kiinni tärkeitä oivalluksia, jotka muuten jäisivät syntymättä.


Haluatko tilata organisaatiosi koulutuksen, jossa käsitellään kirjoittamisen työskentelytapoja? Lähetä viesti sanna@kidekoulu.fi tai soita +358 40 510 8003.

575 views0 comments

Kommentare


bottom of page