top of page
  • Writer's pictureSanna Sevänen

Vinkit kiireiselle! Jaa kirjoittaminen vaiheisiin ja sisällöntuotanto pääsee vauhtiin


Vinkit kiireiselle! Jaa kirjoittaminen vaiheisiin ja sisällöntuotanto pääsee vauhtiin.

Kirjoittaisin kyllä, mutta en ehdi. Aihekin on valmiina, mutta en löydä aikaa tekstin

tuottamiseen. Kuulostaako tutulta?


Kiire on ehkä yleisin syy sille, miksi kirjoittaminen jää. Täydet työpäivät, jatkuvat palaveriputki, ruuhkavuodet, tärkeät harrastukset tai kotiaskareet, milloin mikäkin syy ajaa kirjoittamisen edelle. Jalkoihin voivat jäädä yhtä lailla blogitekstit, tiedotteet, opinnäytteet tai mikä tahansa teksti, jota ei ole aivan pakko kirjoittaa.


Kirjoittaminen ei silti ole mahdotonta. Ihan alkuun tarvitset vankan päätöksen, että asetat sisällöntuotannon aina välillä muiden tehtävien edelle. Sen jälkeen kannattaa luopua ajatuksesta, että kirjoittamista varten pitäisi olla kokonainen päivä tai edes puolikas. Vaikka ihannetilanteessa olisi mahtavaa, että kirjoittamiseen voisi valmistautua kynttilänvalossa villasukat jalassa ja teemuki kädessä, läheskään aina se ei ole mahdollista.


Nykyään lähes jokaisen työhön kuuluu erilaisten tekstien tuottamista ja sisällöntuotantoa, ja siksi ammattitaitoon sisältyy taito saada itsensä kirjoittamaan aikataulun mukaan. Jotta aikataulutus onnistuisi, kannattaa tutustua kiireisen kirjoittajan pelastukseen: palasteluun.


Jaa kirjoittaminen vaiheisiin

Yksinkertaisimmillaan sisällön tuottamisen tai kirjoittamisen vaiheet ovat ideointi ja aiheen valitseminen, tekstin suunnittelu, luonnoksen kirjoittaminen ja tekstin viimeistely.


1) Ideoi

Ideointia tarvitaan silloin, jos esimerkiksi blogitekstille ei ole aihetta. Jo 5–10 minuuttissa ehdit saada yllättävän monta ideaa, kunhan keskityt pelkästään niiden tuottamiseen. Muista, että ideoita ei kannata sensuroida! Kun kirjoitat huonotkin ideat muistiin, niistä voi ajan mittaan jalostua loistavia aiheita.


Tekstin aihe kannattaa valita hyvissä ajoin ennen deadlinea (jos tekstillä on sellainen), jotta ajatustyölle jää aikaa. (Ajatustyön merkityksestä voit lukea lisää tästä blogitekstistä.)


2) Suunnittele teksti

Tekstin suunnittelu tarkoittaa sitä, että käytät hetken sen miettimiseen, mitä haluat tekstillä sanoa. Kirjoita ylös työotsikko ja tärkeimmät näkökohdat muutamalla ranskalaisella viivalla tai piirrä mindmap, jos se sopii sinulle paremmin.


Hyvä konsti on miettiä, mihin yhteen kysymykseen haluat tekstillä tai sen osalla vastata.


Pitkää tekstiä kirjoittaessa päätä aihe jokaiselle sisällön tuottamisen hetkelle ja suunnittele esimerkiksi luku tai alaluku kerrallaan.


3) Kirjoita ensin luonnos

Luonnoksen eli ensimmäisen tekstiversion kirjoittamiseen kannattaa varata ajankohta, jolloin pystyt keskittymään täysin. Tavoitteesi on tässä vaiheessa saada paperille tai näytölle kaikki, mitä haluat tekstissä sanoa.


Älä arvostele tekstiäsi, tarkista faktoja tai puljaa otsikkoa, anna vain näppäimistön tai kynän laulaa. Tunti tai puolitoista riittää esimerkiksi blogitekstin luonnoksen kirjoittamiseen varmasti, kokeneempi naputtelee nopeamminkin.


4) Varaa tekstin viimeistelyyn riittävästi aikaa

Viimeistele teksti vasta sen jälkeen, kun olet saanut siihen vähän etäisyyttä. Pidä kahvitauko tai nuku yön yli ja viilaa vasta sitten otsikko, aloitus ja kieli kuntoon.


Viimeistelyyn kannattaa varata vähintään yhtä paljon aikaa kuin luonnoksen kirjoittamiseen, jotta saat varmasti sanottavasi esiin mahdollisimman hyvin.

Pitkän tekstin kirjoittamiseen voit soveltaa samoja vaiheita, mutta luonnoksen kirjoittamisen jälkeen tarvitset todennäköisesti useampia korjaus- ja uudelleenkirjoituskierroksia ennen kuin teksti on valmis.


Aikatauluta sisällöntuotanto jämäkästi

Parhaiten sovellat kirjoittamisen palastelua, kun aikataulutat eri vaiheet jämäkästi ja merkitset ne kalenteriin. Vartti ideointiin maanantaina, puoli tuntia suunnitteluun tiistaina, tunti luonnokselle torstaina ja viimeistely perjantaina iltapäivällä, esimerkiksi. Jos mahdollista, ota aikaa ideoinnille ja aiheen valitsemiselle jo reilusti aiemmin.


Toivottavasti organisaatiossasi kunnioitetaan kalenterimerkintöjä, jotta pystyt todella hyödyntämään ajan, jonka olet varannut kirjoittamiselle. Jos keskittyneelle tekemiselle ei tahdo löytyä aikaa, ota asia puheeksi esihenkilösi kanssa. Tärkeintä on kuitenkin oma päätöksesi pitää kirjoittamista tärkeänä.


Blogitekstin kirjoittamisen vaiheisiin saat lisäpotkua ilmaiselta verkkokurssiltamme Onnistu asiantuntijabloggajana. Ilmoittaudu mukaan vaikka heti täällä!

Aloita tehokas sisällöntuotanto ja ilmoittaudu ilmaiselle bloggauskurssille.

529 views0 comments
bottom of page