top of page

Haluaisitko kirjoittaa, mutta et saa aikaan? Näillä psykologin vinkeillä tartut tuumasta toimeen

Updated: Jan 2, 2020

kirjoittaminen, blogi, blogiteksti, blogin perustaminen, kirjoituskoulutus, kirjoittajakoulutus
Tekstin kirjoittaja Satu Pihlaja on valmentaja, psykologi ja suositun Aikaansaamisen taika -kirjan kirjoittaja.

Huomaat lehtiä tai somea selaillessasi, että sinulla on paljon ajatuksia oman alasi päivänpolttavista kysymyksistä . Saat työssäsi ideoita ja jaat niitä työkavereiden kanssa. Mielessäsi käy usein, että haluaisit kirjoittaa niitä muillekin, ehkäpä blogin muodossa. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, blogeja ei vain muiden kiireiden keskellä synny. Kuulostaako tutulta?


Saatamme helposti kuvitella, että blogit tai muut tekstit syntyvät ikään kuin ”siinä sivussa”, muun tekemisen lomassa. Totuus on, että suurimmalle osalle meistä kirjoittaminen vaatii ponnistelua. Rutiinin muodostuminen voi viedä kuukausia tai vuosiakin. Moni jo vuosikausia kuntosalilla treenannutkin tarvitsee selkeän aikataulun ja suunnitelman, jotta liikuntarytmi pysyy.


Voi myös olla, että sinun pitää käsitellä kirjoittamiseen liittyviä henkisiä esteitä. Kirjoittamiseen voi nimittäin liittyä mielessä aikamoinen sekasotku ajatuksia ja tunteita. Niiden setviminen sujuu parhaiten, kun keskityt yhteen asiaan kerrallaan – niin kuin kaikessa muussakin tekemisessä.


Tunne arvosi ja löydät motivaation


Keskity hetki omiin arvoihisi. Harvalle jokin epämääräinen tarve edistää uraa tai tuoda esille omaa osaamista on riittävä syy kirjoittaa, vaikka juuri siinä tarkoituksessa erilaiset oppaat kehottavat blogia kirjoittamaan. Tarvitset jonkin päämäärän, joka on sinulle henkilökohtaisesti tärkeä ja linjassa omien arvojesi kanssa. Hyvät aiheet löytyvät sieltä, missä osaamisesi ja kiinnostuksesi kohtaavat.


Ihmisoikeuskysymyksiin perehtynyt juristi voi kirjoittaa blogia edistääkseen tietoisuutta haasteista sillä saralla. Toiselle yrittäjien auttaminen taloushallinnon kysymyksissä voi olla mielekästä, jolloin blogi voi muodostua täsmävinkeistä ja omaa työtä liippaavista esimerkeistä.


Minulle merkityksellistä on ihmisten auttaminen itsensä toteuttamisessa, joten kirjoitan blogiini ihmismielen kiemuroihin liittyviä postauksia ja vinkkejä.


Luota kokemukseesi ja näkemyksiisi


Asiantuntija kokee helposti, ettei ole kaikkein taitavin tai pätevin kirjoittamaan jostakin aiheesta. Aina löytyy joku, joka on tutkinut aihetta enemmän tai tehnyt siitä väitöskirjan. Asiantuntija asema on haastava, koska hän tietää tämän.


Ajatusten jakaminen maallikoille voi olla helpompaa juuri siksi, etteivät he tiedä yhtä paljon. Eikö kuitenkin olisi lukijan etu, että hän saisi lukea asiantuntijan pureskelemia näkökulmia?


Olet todennäköisesti lukenut satoja, ellet jopa tuhansia sivuja tietoa jostakin aihepiiristä. Sen vuoksi juuri sinulle syntyy ajatuksia, kun seuraat sen käsittelyä medioissa. Jääkö jokin näkökulma mielestäsi vähälle huomiolle? Pitäisikö jostakin aiheesta keskustella enemmän? Juuri sinun näkökulmiasi kaivataan!


Et tarvitse omaa tutkimusta aiheesta, koska ymmärrät jo ilmiötä hyvin lukemasi ja kokemuksesi perusteella. En ole kokenein positiivisen psykologian osaaja Suomessa, mutta psykologin ja psykoterapeutin pohjakoulutusteni sekä työkokemukseni ansioista ymmärrän jo ihmismielen lainalaisuuksia varsin hyvin ja keksin helposti esimerkkejä tai sovelluskohteita osaamiselleni.


Näe hyödyt, vaikka ne tulevatkin vasta myöhemmin


Arvioimme välttämättömiksi yleensä ne tehtävät, joita joku muu meiltä odottaa. Sen vuoksi on varsin ymmärrettävää, ettei kirjoittaminen usein nouse prioriteeteissa kärkipäähän – ellei sitä ole selvästi liitetty osaksi työnkuvaa.


Voi myös tuntua vieraalta jakaa osaamistaan ilman, että kukaan sitä pyytää. Kuin tekisi ilmaisia konsultaatioita! Voi olla haastavaa hahmottaa kirjoittamisen arvoa etukäteen. Esimerkiksi blogin suhteen yksi kirjoitus ei välttämättä kerää paljoa lukijoitakaan, koska monet eivät vielä ole löytäneet sinua.


Tässä blogin arvo kuitenkin piilee: Ajan kuluessa ihmiset tutustuvat sinuun ja osaamiseesi, ajatuksiisi ja näkökulmiin, joita tuot esiin. Blogi on jatkuvasti uudelleen ilmestyvä ilmainen markkinointikanava, joka erityisesti yrittäjälle on todella merkityksellinen. Asiantuntijaa etsiessään ihmiset kääntyvät sen puoleen, josta löytävät tietoa.


Minua blogitekstien kirjoittaminen auttoi kiteyttämään osaamiseni niin, että sain idean Aikaansaamisen taika –kirjan kirjoittamiseen.


Päätä tavoite ja luo aikataulu


Silloin kun työtä on paljon, on haastavaa löytää aikaa kirjoittamiselle. Se vaatii pysähtymistä ja sitä, että antaa ajatusten virrata. Kiire ja liiallinen paineen tunne ovat kirjoittajan pahimmat viholliset.


Jos taas päätät kirjoittaa silloin kun ehdit, muut tekemiset valtaavat helposti kirjoittamiseen tarkoitetun ajan. Tarvitset tueksesi selkeän tavoitteen ja suunnitelman, jotta säännöllinen kirjoittaminen toteutuu. Aikaa on siihen, mihin päätät sen käyttää.

Takarajalla on ihmeellinen vaikutus. Kun se lähestyy, löydämme jostain ajan ja mahdollisuuden saada teksti aikaan, viimeistään juuri ennen määräaikaa. Keväällä, kun uusi kirjani Aikaansaamisen taika – Työkirja ilmestyi, päätin kirjoittaa sen kunniaksi perjantaisin ilmestyvän blogisarjan. Motivoituminen oli haastavaa, koska tekemistä oli muutenkin paljon, joten keksin itselleni palkinnoksi spa-hoidon.


Lyhyt kaava on: Mieti miksi, päätä aikataulu ja keksi miten motivoit itseäsi.


Hanki tukea kirjoittamiseen


Onko tämä typerä ilmaisu? Mitähän sekin kollega tästä tekstistä ajattelee? Olenko nyt liian yksinkertaistava, polarisoiva, pitäisikö vielä tarkistaa se lähde? Monen kirjoittamista häiritsee liiallinen itsekritiikki. Oman mielipiteen kirjoittaminen julkiseksi voi jännittää.


Luulemme myös helposti, että kirjoittaminen tapahtuu yksin, eikä siihen voi saada apua.

Kirjoittamisessa kehittyy vain kirjoittamalla. Unohda kirjoittaessasi kollegat ja mieti lukijaa, joka kaipaa osaamistasi.


Tarvittaessa tukea kirjoittamiseen löytyy helposti, erilaiset kurssit ja oppaat kehittävät sinua nopeasti. Voit myös sopia jonkun kollegan, ystävän tai kirjoittamisen ammattilaisen kanssa, että hän lukee ja kommentoi ensimmäiset tekstisi, niin sinun on helpompi julkaista ne.


Omat toiveensa ja haaveensa on helppo jättää huomiotta, mutta jos kirjoittaminen kiinnostaa, miksi et kokeilisi. Haasta itsesi selättämään yksi kirjoittamisen este kerrallaan, ja kohta voit jo huomata, että ensimmäinen tekstisi on valmis.


Satu Pihlaja on valmentaja, psykologi ja psykoterapeutti. Hänen itsensä johtamiseen keskittyvä Aikaansaamisen taika -kirjansa ilmestyi vuonna 2018.


Kiinnostaako bloggaaminen? Ilmaisella Onnistu asiantuntijabloggaajana -verkkokurssilla opit, mistä hyvä blogiteksti koostuu ja saat neuvoja hyviin työskentelytapoihin.


1,292 views0 comments
bottom of page