Työssään paljon kirjoittavat kertovat Näin minä kirjoitan -sarjassa suhteestaan tekstien tekemiseen.
Nyt vuorossa on poliittisen historian tutkija Mari K. Niemi, joka on Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija ja poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti Turun yliopistosta. Parhaillaan hän työskentelee Valencian yliopiston Ihmisoikeusinstituutissa vierailevana tutkijana.
Niemi kirjoittaa muun muassa Suomen Kuvalehden Ylämaan kettu -blogia ja kommentoi Twitterissä ahkerasti politiikkaa.
Paljonko työajastasi kuluu kirjoittamiseen?
Todella paljon. Kirjoittaminen on keskeinen osa tutkijan työprosessia. Tutkimuksen rahoitusta haetaan hakemuksia kirjoittamalla ja suuri osa tutkimuksesta viestimisestä on kirjallista.
Millaisia tekstejä kirjoitat?
Kirjoitan monipuolisesti erilaisia tekstejä, mutta tutkimuksen kirjoittaminen on tietysti keskeisin osa. Kirjoitan sekä yksin että muiden kanssa.
Historiantutkimuksessa kirjoittaminen on ajatteluprosessin väline. Lisäksi toimitan ja kirjoitan kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita. Kirjoitan kahta eri blogia ja kolumnia Nykypäivä-lehteen. Tviittaan ahkerasti, päivitän kotisivujani ja pidän yhteyttä kirjoittamalla.
Koska kierrän paljon esimerkiksi poliittisissa kampanjatilaisuuksissa Suomessa ja ulkomailla ja matkat maksavat, olen kirjoittanut journalistisia juttuja siitä, mitä olen kampanjakentillä nähnyt.
Kuinka tärkeä työkalu kirjoitustaito sinulle on?
Välttämätön. Moni yhteydenotto tapahtuu kirjallisesti, ja ammattitaidostani tehdään johtopäätöksiä kirjoittamisen perusteella. Esiinnyn paljon myös puhumalla, mutta moni kutsu tulee sen perusteella, että olen kirjoittanut jostakin aiheesta blogissani. Se, että olen paljon näkyvillä, on avannut minulle ovia mitä yllättävimpiin paikkoihin.
Oletko käynyt kirjoittajakoulutuksia?
Kun toimitin Suomen eduskunta 100 vuotta -kirjasarjaa, kävin muutamassa Kielitoimiston täsmäkoulutuksessa.
Kuinka usein bloggaat?
Jossain vaiheessa kirjoitin vähintään yhden blogitekstin viikossa, parhaimmillaan kolme. Viime vuonna kirjoitin pelkästään Ylämaan kettuun 38 postausta. Tällä hetkellä kiire on niin kova, että ehdin kirjoittaa paljon vähemmän kuin haluaisin.
Mistä löydät aiheet?
Usein blogiteksti syntyy siitä, että Suomen poltiikassa tapahtuu jotain ja ennen kuin mielipidettäni kysytään, kirjoitan siitä. Tai sitten toimittaja kysyy mielipidettäni, siitä menee juttuun pikkusiru ja kirjoitan lopun blogiin. Jos kirjoittaa blogitekstejä tiuhaan , mieli alkaa tarjoilla aiheita aiheita jopa häiritsevän paljon.
Ideoita löytyy usein myös some-keskusteluista. Tämä on hyvä tapa siksi, että tekstille on olemassa jo kysyntää, koska siitä käydään keskustelua. Jos haluat, että teksti lähtee hyvin leviämään, on paras reagoida aiheeseen, josta keskustellaan jo valmiiksi. Vaikka teksti olisi miten hyvä, voi olla vaikea saada ihmisiä lukemaan se, jos he miettivät samaan aikaan jotakin muuta.
Miten tekstisi syntyvät?
Parhaat blogit syntyvät siten, ettei minulla ole aikomustakaan kirjoittaa. Surffailen lauantaiaamuna netissä, näen tviitin tai keskustelun ja oma argumentti alkaa muodostua. Kuuden tunnin päästä huomaan, että olen kirjoittanut postauksen, jakanut sen joka paikkaan ja käyn siitä vilkasta keskustelua.
Onko sinulla rutiineja, jotka helpottavat kirjoitusprosessia?
Teksti lähtee usein argumentista. Kirjoitan väitteelle taustaa, joiden perusteella olen päätynyt argumenttiin. Sen jälkeen pohdiskelen ja vedän tekstin loppuun. Kirjoitan blogeihin ja kolumneihin valmiiksi tviitteihin mahtuvia, tosi napakoita pointteja.
Luen tekstejä ääneen. Silloin huomaan, kulkeeko ajatus selkeästi ja onko kieli kankeaa. Lyhennän tekstejä aika paljon, sillä luontaisesti tekstejä tulisi paljon enemmän.
Mitä teet, jos kirjoittaminen ei tahdo sujua?
En juurikaan tuskaile kirjoittamisen kanssa. Jos blogeja ei synny, se johtuu kovasta kiireestä. Kirjoittaminen vaatii ajattelua. Luova ajattelu tarvitsee hengailua, johon työviikolla ei yleensä ole aikaa. Silloin blogit syntyvät usein viikonloppuisin.
Kuinka kauan kirjoitat yhtä blogitekstiä?
Se vaihtelee kovasti, mutta tyypillisesti joitakin tunteja. Suuri osa kirjoittamistani on keskustelu aiheesta tekstin julkaisemisen jälkeen. Se on työlästä, palkitsevaa ja tapa lisätä kiinnostusta aihetta kohtaan.
Teetkö blogia varten taustatyötä?
En tietoisesti. Tutkijana taustatyöni on sitä, että olen tutkinut aihetta. Jos menen tilaisuuteen ja kirjoitan blogipostauksen vaikka puoluekokouksesta, olen keskustellut kymmenien ihmisten kanssa. Työskentelen sen tyyppisesti, että blogia varten kertyy näkemyksiä.
Epäröitkö koskaan tekstien julkaisemista?
Ei ole aiheita, joista pelkäisin kirjoittaa, mutta oma asiantuntemus on hyvä tunnistaa. Koska minut nähdään asiantuntijakommentaattorina, pyrin olemaan roolilleni uskollinen.
Kommenttien on perustuttava tietoon, mutta blogeissa on tietysti suotavaa olla näkemyksellinen. Kysymyksiäkin voi herättää. Kaikkeen ei ole vastauksia. Tyyliasioita mietin kyllä, saman asian voi ilmaista monin eri tavoin.
Mistä kirjoitustaitosi on peräisin?
Olin innokas kirjoittaja jo peruskoulussa, ja sain myönteistä palautetta. Kirjoittaminen on aina ollut mieleistä, ja uskon lukemisen tukeneen kirjoittajana kehittymistäni. Uusia tekstilajeja valloittaessani perehdyn aina niiden luonteeseen ja ominaisuuksiin. Olen halunnut kehittyä kirjoittajana.
Miten tärkeä työkalu hyvä kirjoitustaito on mielestäsi asiantuntijan työssä?
Hyvä kirjoitustaito on tutkijan perustyökalu. Kirjoittamalla raportoidaan tutkimustuloksia ja myös popularisoidaan tiedettä. Suuri osa tutkijoista onkin taitavia ilmaisemaan itseään vähintään suomeksi ja englanniksi ja hallitsee lukuisia tekstityyppejä. Tutkimus, josta ei osata viestiä, ei tavoita parhaalla mahdollisella tavalla akateemisia tai muitakaan yleisöjä, eikä voi vaikuttaa.
Milloin nautit kirjoittamisesta eniten?
Silloin, kun tiedän jo kirjoittaessa tiedän, että aihe resonoi lukijoissa. Nautin myös siitä, kun kirjoittaessa huomaan ajatusten kirkastuvan ja onnistun ilmaisemaan itseäni hyvin
Edellinen haastateltava kysyi, mikä teksti herätti sinussa viimeksi jonkun vahvan tunteen.
Minnan Maijalan Kultakauden maanalainen vastarinta pysäytti ajattelemaan. Suomen ensimmäisellä sortokaudella 1800-luvun lopulla älymystö vastusti Venäjän sortotoimia. Mukana vastarinnassa oli sekä naisia että miehiä, mutta he toimivat eri lähtökohdista.
Naisten rooli yhteiskunnassa oli rajattu, eikä heidän osallistumistaan miesten järjestämiin poliittisiin tilaisuuksiin pidetty sopivana. Ei siis ole niin hirveän kauaa, kun meillä Suomessakin oli käsitys, että naisen ei tule ottaa julkista roolia. Nyt, 2010-luvulla, vihapuhe rajoittaa monien yhteiskunnallista osallistumista.
Mitä haluat kysyä seuraavalta haastateltavalta?
Miten elämäsi muuttuisi, jos et voisi kirjoittaa?
***
Kuva: Anne Nyyssönen
Näin minä kirjoitan –juttusarjassa haastattelemme asiantuntijoita, joille kirjoitustaito on oleellinen työkalu. Kenen tarinan sinä haluaisit kuulla?