top of page

Askeleet asiantuntijablogiin

VERKKOKURSSI KIRJOITTAJILLE

Unohda ikuinen tuskailu kirjoittamisen äärellä ja opi järjestelmällinen askel askeleelta -malli taidokkaiden blogitekstien tuottamiseen. Upouudessa jaksossa saat lisäksi tärkeimmät vinkit säännöllisen bloggaamisen aloittamiseen.

 

Oletko jo pitkään haaveillut, että sinusta tulisi tuottelias bloggaaja, joka kynäilee kiinnostavia tekstejä toisensa perään? Tahdot saada osaamisesi näkyville verkossa tai haluaisit käyttää blogia oman tai organisaatiosi viestin levittämiseen?

Hyvistä aikeista huolimatta et ole vielä kirjoittanut ensimmäistäkään blogitekstiä tai sitten harvalukuiset julkaistut tekstisi eivät ole innostaneet lukijoita – eivätkä jälkikäteen ajatellen edes sinua. Tiedät, että blogitekstien kirjoittaminen olisi hyvä tapa edistää työnhakua, saada uusia asiakkaita yrityksellesi tai rakentaa asiantuntijabrändiä, mutta et vain pääse alkuun.

 

Olet ehkä tottunutkin kirjoittaja, mutta blogitekstit eivät tunnu syntyvän samalla, tutulla tavalla kuin perinteiset asiatekstit. Sinun voi myös olla vaikea hoksata, millaiset asiat omassa tai organisaatiosi asiantuntemuksessa kiinnostavat muita.

 

Tarvitset selkeän mallin, joka auttaa sinua kirjoittamaan blogitekstejä säännöllisesti ja suunnitelmallisesti.

 

Kun sinulla on kirkas suunnitelma sille, miten yksittäinen blogiteksti syntyy, pystyt paremmin keskittymään olennaisimpiin asioihin kirjoittamisen eri vaiheissa. Ja kun osaat kiinnittää jokaisessa vaiheessa huomion juuri oikeisiin asioihin, teksteistäsi tulee huomattavasti entistä parempia.

Energiaasi vapautuu turhasta tuskailusta, kun järjestelmällinen blogitekstien kirjoittamisen malli vakiintuu arkisiksi rutiineiksi, ja pystyt päästämään luovuutesi valloilleen.

Entä, jos kerromme sinulle, että tuollainen malli on jo olemassa? Malli, jonka avulla...

  • opit tuntemaan läpikotaisin vaiheet, joita seuraamalla jokaisesta kirjoittamastasi blogitekstistä tulee kiinnostava, selkeä ja houkutteleva

  • ymmärrät, mitä hyvän tekstin tuottaminen vaatii, ja osaat viedä tietosi myös käytäntöön. Samalla opit taitoja, joista on hyötyä myös muiden tekstien kirjoittamisessa

  • sinun ei tarvitse enää koskaan väännellä käsiäsi ihmetellen, miten kummassa saisit seuraavan blogitekstin syntymään.

Ryhdy bloggaajaksi, joka julkaisee herkullisia blogitekstejä jatkuvasti, ja ehtii silti hoitaa kaikki muutkin työnsä kunnialla. Selkeä malli kirjoittamiseen tekee ihmeitä blogiteksteillesi, ja me opetamme sen sinulle viidessä viikossa Askeleet asiantuntijablogiin -verkkokurssilla.

Ohjaamme sinut vaihe vaiheelta kasvattamaan ideanpoikasesi valloittavaksi blogitekstiksi

 

Kurssi sisältää videoluentoja, harjoituksia ja tehtäviä, joiden avulla edistät omaa blogitekstiäsi. Kun seuraat opetusta ja teet tehtävät aikataulussa, käsissäsi on viimeistelty ja julkaisuvalmis blogiteksti.

Lisäksi käyttöösi jää runsas paketti konkreettisia työkaluja, jotka auttavat sinua kirjoittamaan ja julkaisemaan blogitekstejä säännöllisesti.

Kurssilla keskityt pelkästään kirjoittamiseen ja taidokkaiden tekstien tuottamiseen, sillä asiantuntijablogissa suurin merkitys on sisällöllä. Saat roppakaupalla rohkeutta ja opit muodostamaan näkemyksiä ammattitaitosi pohjalta.

Ja koska kirjoittaminen on paljon muutakin kuin sanojen asettelua peräkkäin, torjumme yhdessä ongelmia, joihin saatat törmätä kirjoittamisen eri vaiheissa.

Tiedämme, että blogitekstien kirjoittaminen ei ole ainoa eikä todennäköisesti edes tärkein työsi. Juuri siksi tarvitset uusia taitoja: voidaksesi jättää enemmän aikaa tuolle kaikelle muulle. Siksi me loimme verkkokurssin, jonka jälkeen blogitekstien kirjoittaminen onnistuu kaikkien muiden töidesi ohella helposti ja vaivattomasti.

Ammattitoimittajien kaikki parhaat vinkit käyttöösi

 

Kurssilla opit:

  • Jakamaan kirjoittamisen vaiheisiin, jotta blogitekstin edistäminen onnistuu pienissäkin pätkissä.

  • Suunnittelemaan tekstisi sisällön ja rakenteen ennakolta, jotta kirjoittamisen hetkellä voit keskittyä muotoilemaan ajatuksesi sanoiksi.

  • Aikatauluttamaan hetket, jolloin ehdit työskennellä blogisi parissa.

  • Sitoutumaan säännölliseen julkaisutahtiin ja ottamaan tärkeät määräajat mukaan kalenteriisi.

Autamme sinua löytämään ideoita ja rajaamaan aiheesi blogitekstille sopivan kokoiseksi. Ohjaamme tekstin suunnittelussa ja neuvomme, millaisin konstein tekstin tuottaminen onnistuu mahdollisimman sujuvasti. Viimeistelyvaiheessa muokkaat tekstisi napakaksi, lukijaa houkuttelevaksi ja helppolukuiseksi.

Saat lisäksi ison kasan kirjoittajan työtä helpottavia ohjeita. Me kurssin kouluttajat olemme ammattitoimittajia ja jaamme sinulle yhteensä yli 30 vuoden aikana kertyneet kokemuksemme siitä, miten tekstit saa syntymään mahdollisimman helposti, suunnitelmallisesti ja aikataulussa.

Enää kurssi ei pääty siihen, kun olet saanut blogitekstisi valmiiksi!

Kokonaan uudessa, elokuussa 2021 julkaistussa jaksossa saat tärkeitä vinkkejä säännölliseen bloggaamiseen. Saat oppia muun muassa lukijakunnan kartuttamisesta sekä kirjoitusrutiinien luomisesta. Tämän kurssin avulla voit siis julkaista tekstejä viikosta ja kuukaudesta toiseen ja saat blogisi menestymään!

Mitä verkkokurssi pitää sisällään?

  • 33 napakkaa videoluentoa ja 38 niihin liittyvää harjoitusta. Lähes kahden tunnin verran luentoja, joissa mennään suoraan asiaan ja pysytään siinä tiukasti.

  • Viisi blogitehtävää, joissa sovellat oppimaasi oman blogitekstisi eteenpäin viemiseen.

  • Oppimispäiväkirjan, johon voit kirjata kurssin aikana blogisi kannalta tärkeimmät oivallukset ja linjavedot. Päiväkirja toimii arvokkaana työkaluna, joka auttaa ja ohjaa blogisi pitkäjänteistä kirjoittamista.

  • Materiaalipaketin, joka tukee pitkäjänteistä bloggaamista vielä vuosia kurssin käymisen jälkeen. Paketti sisältää muun muassa valmiita pohjia blogitekstin rakenteen suunnitteluun, ideointisuppilon aiheen rajaamiseen ja ohjeet blogitekstin jakeluun.

Näin askel askeleelta -malli etenee

Jakso 1. Luot vankan perustan tekstillesi

Määrittelet omalle blogillesi tavoitteen, aihepiirin ja kohderyhmän tai otat selvää, mitä nämä ovat yhteisblogissa, jonne kirjoitat.

Jakso 2. Kehittelet aiheen blogitekstille

Tuotat blogitekstien ideoita ja jalostat niistä parhaat selkeästi rajatuksi aiheeksi.

Jakso 3. Kirjoitat blogitekstistäsi luonnoksen

Suunnittelet tekstiäsi ja kirjoitat siitä ensimmäisen version.

Jakso 4. Muokkaat tekstisi rakenteen lukijaa houkuttelevaksi

Opit poimimaan tärkeimmän asian ja nostamaan sen tekstin alkuun.

Jakso 5. Viimeistelet kieliasun julkaisukuntoon

Viilaat tekstistä selkeän, helposti ymmärrettävän ja lukijaystävällisen. Lähetät valmiin blogitekstin kouluttajille kommentoitavaksi.

UUSI! Jakso 6. Saat vinkit säännölliseen bloggaamiseen

Luot itsellesi työskentelytavat, joiden avulla julkaiset tekstejä jatkuvasti ja pysyt motivoituneena.

Ajattelit ehkä, että kirjoituskoulutuksessa keskityttäisiin pelkästään tekstin tuottamiseen tai sanamuotojen ja pilkun paikkojen viilaamiseen. Kirjoittaminen on kuitenkin pitkä prosessi, jonka jokainen vaihe on tärkeä, jos haluat kirjoittaa hyvän tekstin.

Voisimme toki esimerkiksi antaa sinulle pelkästään vinkit vetävän otsikon kirjoittamiseen, mutta silloin unohtaisimme kaiken sen, mitä loistavan sisällön tuottamiseen tarvitaan ennen sitä. Tiedämme myös, että vaikka ensimmäisen blogitekstin jälkeen ei välttämättä ole helppo tarttua seuraavaan aiheeseen, saati kirjoittaa laadukkaita bloggauksia kerta toisensa jälkeen. Siksi saat tällä kurssilla oppeja, jotka auttavat tekemään blogitekstien kirjoittamisesta säännöllisen tavan.

 

Miksi tämä kurssi?

Me kurssin kouluttajat olemme ammattitoimittajia. Yhteensä olemme kirjoittaneet kaikkiin maan eturivin lehtiin ja meille on kertynyt kokemusta toimittajan työstä yli 30 vuoden ajalta.

 

Toimittajan työssä huomasimme usein, että parhaita asiantuntijoita on vaikea löytää, jos heidän ammattitaitonsa ei näy verkossa. Siksi rakensimme asiantuntijabloggaamisen verkkokurssimme, jolla saat uusimmat tiedot ja taidot siitä, mitä asiantuntijablogin kirjoittaminen tarkoittaa tänä päivänä.

Olemme kouluttaneet tuhansia asiantuntijoita kirjoittamaan ja näemme kouluttajan työssä päivittäin huutavan tarpeen koulutukselle, joka päivittää asiantuntijoiden kirjoitustaidot digi- ja blogiaikaan. Kovin usein asiantuntijoita kehotetaan bloggaamaan, mutta pyytäjät eivät välttämättä ymmärrä, että blogitekstin kirjoittaminen vaatii kovin erilaisia taitoja kuin perinteisten asiatekstien kirjoittaminen.

Kun tulet Askeleet asiantuntijablogiin -kurssille, saat kaikki tarvittavat tiedot hyvän blogitekstin rakentamiseen ja hyviin työskentelytapoihin! Luennot ovat tarkoituksella napakoita ja aiheet on palasteltu helposti sulateltaviin osiin. Joka jaksossa on harjoituksia ja sisältö palvelee monista eri lähtökohdista tulevien osallistujien tarpeita.

Bloggauskursseillamme on käynyt yhteensä yli 550 eri alojen osaajaa. Heistä 91 prosenttia piti kurssia todella hyödyllisenä.

 

Kenelle kurssi on tarkoitettu?

 

Verkkokurssi sopii loistavasti blogin perustamisen tai ensimmäisen blogitekstin kanssa kamppailevalle, ja antaa hyviä vinkkejä sekä syventävää tietoa myös kokeneemmalle bloggaajalle.

 

Erinomaisesti kurssi soveltuu myös organisaation blogiin kirjoittaville tai sinulle, joka kirjoitat tekstiä useampiin yhteisblogeihin esimerkiksi järjestöjen sivuilla tms. Kurssin tietojen ja apuvälineiden avulla pystyt myös ohjaamaan ja neuvomaan muita organisaatiosi jäseniä oivallisten blogitekstien tekijöiksi.

 

Kurssi sopii erityisesti sinulle, joka

  • haluat, että osaamisesi ja ammattitaitosi näkyy verkossa. Voit olla esimerkiksi asiantuntija, yrittäjä, tutkija, työnhakija tai uran vaihtaja;

  • haluat profiloitua oman alasi huippuammattilaisena. Haluat kenties myös lisää asiakkaita, julkisuutta omalle työllesi tai tutkimusaiheellesi tai välineen, jota voit hyödyntää työnhaussa.

  • olet kyllästynyt pelkästään suunnittelemaan blogin perustamista ja tahdot vihdoin tarttua toimeen;

  • et ole aikaisemmin kirjoittanut blogia, olet bloggausurasi alkuvaiheessa tai kaipaat uutta potkua kirjoittamiseesi;

  • haluat kirjoitusprosessista helpomman ja teksteistäsi parempia.

  • tehtäväsi on ylläpitää ja kirjoittaa blogia, mutta suunta on hukassa ja tekstit kaipaisivat ryhtiä tai selkeyttämistä.

 

Tämä kurssi ei ole sinun juttusi, jos 

  • haluat oppia blogialustan valinnasta tai blogin perustamisen teknisistä kysymyksistä;

  • haluat erityisesti keskittyä kielenhuoltoon ja oikeinkirjoitukseen;

  • haluat ensisijaisesti kehittyä lifestyle-bloggaajana tai kehittää blogista itsellesi suoran tulonlähteen;

  • kalenteristasi ei löydy 1–3 tuntia viikossa kurssin luentoja ja tehtäviä varten. Blogin perustusten luominen ja tekstin työstäminen vaativat aikaa ja ajatustyötä, jota kukaan ei voi tehdä puolestasi.

Verkkokurssista on kaksi versiota

Askeleet asiantuntijablogiin -verkkokurssilla haluamme vastata mahdollisimman hyvin osallistujien tarpeisiin. Olemme huomanneet, että moni osallistuja haluaa opiskella kokonaan itsenäisesti eikä koe tarvitsevansa palautetta tai tahdo seurata aikatauluja.

Toisaalta taas moni on pitänyt kurssin tärkeimpänä antina palautetta, varsinkin valmiin blogitekstin kommentointia. Ammattilaisen antama palaute on nimittäin harvinaista herkkua.

Siksi tästä verkkokurssista on kaksi versiota, joista voit valita omiin mieltymyksiisi ja elämäntilanteeseesi sopivamman. Versiot ovat itseopiskeluversio ja täysversio.

 

Opiskele omaan tahtiin...

Itseopiskeluversiossa suoritat kurssia omaan tahtiisi etkä ole sidottu palautteen antamisen määräpäiviin. Kurssin jaksot aukeavat kuitenkin käyttöösi samaan tahtiin kuin täysversiossa.

Itseopiskeluversio kannattaa valita esimerkiksi silloin, jos haluat lisätietoja blogitekstien kirjoittamisesta, mutta aikataulusi on liian kiireinen syvälliseen opiskeluun. 

 

...tai syvenny ja saa palautetta

Täysversiossa puolestaan saat kolmeen otteeseen palautetta kouluttajalta: blogin peruslinjauksista, blogitekstisi aiheesta ja kokonaisesta blogitekstistä. Välissä opiskelet kaksi jaksoa itsenäisesti blogitehtävien turvin.

Täysversion valitseminen antaa mahdollisuuden kerrankin keskittyä kirjoittamiseen ja taitojesi kartuttamiseen syvällisesti. Tehtävien palauttamisen määräajat patistavat lempeästi tarttumaan toimeen ja pysymään aikataulussa. Ammattilaisten palaute auttaa huomaamaan, kuinka hyvin olet sisäistänyt kurssin opit ja mitkä ovat omat kehitystarpeesi.

Valitset siis kumman version tahansa, saat monipuolisen tietopaketin ja materiaalit käyttöösi. Ero on siinä, haluatko kouluttajien palautteen, joka kehittää kirjoittamistasi eteenpäin isoin harppauksin ja auttaa näkemään ongelmakohtia, joille kirjoittaja monesti itse sokeutuu.

Täysversion seuraava alkamisajankohta ei ole tiedossa.

Vastinetta rahoillesi

Kurssin hinta on todella edullinen, kun ottaa huomioon, kuinka laajasti asiantuntijablogin kirjoittamista käsitellään. Samanlainen koulutus lähiopetuksena maksaisi useita satoja euroja. Lisäksi hintaan sisältyy useita työkaluja, jotka auttavat kirjoittamaan parempia blogitekstejä kurssin jälkeen. Esimerkiksi blogitekstin rakennepohjia ovat aiemmat kurssilaiset kiitelleet moneen otteeseen.

Paneutuvan palautteen antaminen vie aikaa, ja siksi täysversion hinta on itseopiskeluversiota reilusti kalliimpi. Nyt saat kuitenkin verkkokurssin monipuoliset sisällöt JA kolme palautetta hintaan, jonka muuten joutuisit maksamaan pelkästään palautteista.

Blogikurssin myyntisivun kuva.png

Pääset töihin heti ilmoittautumisen jälkeen!

Samana päivänä, kun ilmoittaudut mukaan, pääset käsiksi kurssin ennakkotehtäviin, jotka auttavat sinua virittäytymään kurssin teemoihin ja valmistelemaan tulevaa tietäsi mestaribloggaajaksi. Itseopiskeluversiossa myös kurssin ensimmäinen, blogin perustuksia käsittelevä jakso aukeaa käyttöösi heti.

Näin kurssi etenee käytännössä:

Ennakkotehtävät. Saat molemmissa versioissa käyttöösi ilmoittautumispäivänä.

Ensimmäinen jakso. Täysversiossa ensimmäinen, blogin perustuksia käsittelevä jakso avautuu kaikille yhteisenä aloituspäivänä. Itseopiskeluversiossa kurssin ensimmäinen jakso aukeaa heti ilmoittautumispäivänä.

Toinen jakso. Viikon kuluttua ensimmäisen jakson aukeamisesta saat käyttöösi toisen jakson ideoinnista ja ideoiden jalostamisesta. Keksit teksti-idean ja jalostat siitä kiinnostavan blogitekstin aiheen.

Kolmas jakso. Kolmas jakso tekstin tuottamisesta aukeaa kahden viikon kuluttua ensimmäisen jakson aukeamisesta. Kirjoitat ensimmäisen version blogitekstistä.

Neljäs jakso. Kolme viikkoa ensimmäisen jakson aukeamisen jälkeen saat käyttöösi neljännen jakson, joka käsittelee rakenteen muokkaamista. Terävöität blogitekstisi sanomaa ja aloitusta.

Viides jakso. Viides, kieliasun viimeistelyä käsittelevä jakso aukeaa neljä viikkoa aloituksen jälkeen. Teet viimeiset muokkaukset blogitekstiisi ja lähetät sen kouluttajille saadaksesi palautetta.

UUSI Kuudes jakso. Viisi viikkoa aloituksen jälkeen käyttöösi aukeaa kuudes jakso, josta saat tärkeitä vinkkejä säännölliseen bloggaamiseen ja lukijakunnan kartuttamiseen.

Kurssin käytyäsi

  • löydät blogitekstin ideoita helposti arjessasi.

  • valitset aiheita, jotka kiinnostavat lukijaa.

  • osaat muotoilla ajatuksesi kiinnostavasti.

  • tiedät, miten blogiteksti kannattaa rakentaa.

  • hahmotat, kenelle kirjoitat ja miksi.

  • ymmärrät, mitä lukija haluaa teksteiltäsi.

  • viestisi menee perille.

Eikä siinä vielä kylliksi, sillä lisäksi

  • olet varmempi ja rohkeampi kirjoittaja.

  • tunnet työskentelytavat, joiden avulla voit julkaista blogitekstejä säännöllisesti.

  • osaat tuottaa vaikeastakin asiasta helppolukuisia ja silmäiltäviä tekstejä.

  • kirjoitat vaikuttavia tekstejä, joiden avulla saat lisää asiakkaita, ryhdyt alasi guruksi, rakennat asiantuntijabrändiäsi, viet organisaatiosi viestiä eteenpäin tai pääset mielipidejohtajaksi, mikä onkaan perimmäinen tavoitteesi bloggaamisen taustalla

  • tiedät, miten teet bloggaamisesta säännöllisen tavan.

30 päivän tyytyväisyystakuu!

 

Jotta sinun ei tarvitsisi olla huolissasi siitä, onko kurssi odella hyödyllinen juuri sinulle, lupaamme reilun tyytyväisyystakuun.
 

5.png

Yritys tai organisaatio – haluatteko innostuneempia ja parempia kirjoittajia?

Askeleet asiantuntijablogiin -verkkokurssi taipuu myös organisaatioiden käyttöön! Jos haluatte mukaan viisi tai useamman osallistujan, kysykää yrityshinnoittelua suoraan Sannalta: sanna@kidekoulu.fi ja 040-510 8003.

Yli 8 osallistujalle voimme aikatauluttaa oman kurssin, joka etenee teidän toiveidenne mukaisesti. Kurssin sisältöä voi myös räätälöidä siten, että se opastaa kirjoittamaan juuri teidän tavoitteenne ja kohderyhmienne mukaisia tekstejä. Verkkokurssiin voi myös liittää lähi- tai etä-koulutuksia, työpajoja tai webinaareja.

4.png

Aiempien blogikurssilaisten kommentteja

Kide_kuvituskuva04_korkeus550px.jpg

"Kurssilla oli suurempi merkitys kuin osasin odottaa. Osallistuin kurssille, jotta löytäisin taas kirjoittamisen tatsin ja saisin työkaluja aloitusjumeihini. Nyt ajatus kirjoittamisesta tuntuu kutkuttavalta ja blogi-ideoita tupsahtelee mieleen tämän tästä.

 

Parasta kurssilla olivat inspiroivat esimerkit, jotka saivat omat ajatukset liikkeelle, laadukas materiaali jsekä positiiviset ja innostavat kurssin vetäjät"

Mari Airio

Kide_kuvituskuva04_korkeus550px.jpg

"Kurssin viikoittain avautuva, tiivis kokonaisuus loi rytmiä opiskelulle ja ladattavat materiaalit olivat hyviä. Opin erityisesti tarkentamaan blogikirjoituksen tarkoituksen, ydinkysymyksen. Tutkijana olin ennen kirjoittanut liian laajasta aiheesta. Sain tärkeitä oppeja myös rakenteesta ja kielellisistä asioista."

Mirka Ylä-Mattila, projektitutkija, Postimuseo

Kide_kuvituskuva04_korkeus550px.jpg

"Tuhannet kiitokset, tällaista aikuisten kirjoituskoulua olen kaivannut. Riittävästi ohjausta, riittävästi vapautta. Pidin erityisesti siitä, että ajatustyölle oli runsaasti aikaa ja kurssilaisilla oli vapaus kirjoittaa versioita omin päin."

Päivi Tikkanen, Elävä Kieli Oy

Kide_kuvituskuva04_korkeus550px.jpg

"Kurssilla keskityttiin itse asiaan eli blogikirjoittamiseen. Videoluennot olivat tosi selkeitä ja asiat kulkivat järkevässä järjestyksessä.."

Maarit Isoviita, Pitopalvelu Muru

Kide_kuvituskuva04_korkeus550px.jpg

"Kurssi madalsi kynnystä kirjoittaa blogia ja toi ymmärrystä, miten tekstiä voi parantaa laadullisesti. Se myös innosti siihen, että tekstejä voisi julkaista säännöllisesti. Oli loistavaa, että sai opiskella täysin itsenäisesti ja materiaalit olivat todella hyviä."

Paula Harmokivi-Saloranta, Terveysliikunnan yliopettaja, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Usein kysytyt kysymykset

Mitä kurssi maksaa?

Kurssin itseopiskeluversio maksaa 109 euroa (alv 0%), ja täysversion hinta on 290 euroa (alv 0%). Kun maksat osallistumismaksun, kurssin materiaalit ovat käytössäsi 3 kuukautta itseopiskeluversiossa ja 6 kuukautta täysversiossa.

Miten voin saada palautetta kurssin aikana?

 

Kurssin täysversion aikana saat palautetta kolmesta blogitehtävästä, ja palautteisiin sisältyy valmiin blogitekstin kommentointi. Itseopiskeluversion hintaan ei sisälly palautetta ollenkaan.

Miten kurssin voi maksaa?

Verkkopankissa tai pankki- tai luottokortilla (Visa, Mastercard ja American Express). Myös Visa Electron käy maksuvälineenä. Maksaminen tapahtuu suomalaisessa Holvi-verkkokaupassa, joten voit huoletta luottaa maksamisen turvallisuuteen.

Useampi organisaatiomme jäsen olisi osallistumassa kurssille. Voitteko lähettää meille laskun?

Kyllä! Yrityksille tai organisaatioille voimme lähettää kurssista laskun. Tästä veloitamme laskutuslisän 8 e. Jos haluat laskun, olethan meihin yhteydessä suoraan: sanna@kidekoulu.fi tai 040-510 8003.

Onko kurssin osallistujamäärä rajoitettu?

Täysversiossa kyllä. Otamme Askeleet asiantuntijablogiin -verkkokurssin täysversioon rajoitetun määrän osallistujia kerralla. Itseopiskeluversion voi aloittaa milloin tahansa, eikä sen osallistujamäärää ole rajattu.

Entä jos kurssi ei vastaa odotuksiani?

Jos et ole kurssin antiin tyytyväinen, voit saada kurssin hinnan kokonaisuudessaan takaisin. Lähetä postia osoitteeseen sanna@kidekoulu.fi 30 päivän kuluessa kurssin maksamisesta, niin hyvitämme hinnan sinulle.

Tarvitseeko verkkokurssia varten seurata suoria lähetyksiä vai voiko kurssia käydä omaan tahtiin?

Verkkokurssin sisältöjä voi käydä läpi omaan tahtiin. Kurssin sisältö on pilkottu sopiviksi suupaloiksi, jotta yhden videon voi katsoa esimerkiksi samalla, kun juot kahvikupillisen.

Olen juuri lähdössä parin viikon lomamatkalle. Voinko aktivoitua kurssin suhteen vasta sen jälkeen?

Voit. Jos olet ilmoittautunut kurssin täysversioon ja haluat palautetta kaikista tehtävistä, blogitehtäviä kannattaa alkaa tehdä heti matkalta palattuasi. Blogitehtävät vaativat aikaa ja ajatustyötä, joten kaikkia tehtäviä ei kannata jättää viime tippaan.

Voinko tulla kurssille, vaikka minulla on jo kokemusta bloggaamisesta?

Voit! Kokeneetkin kirjoittajat ovat pitäneet kurssiamme hyödyllisenä. Käymme kurssilla läpi sitä, miten asiantuntijablogin teksti ylipäätään rakentuu ja miten kirjoittamisen eteneminen vaihe vaiheelta helpottaa kirjoittamista ja pitkäjänteistä bloggaamista. Oleellista on, kaipaako lisätietoa siitä, miten kiinnostava, sujuvasti etenevä ja helppolukuinen blogiteksti syntyy ja mitä säännöllinen blogin pitäminen kirjoittajalta vaatii.

Täytyykö minun olla kovan luokan asiantuntija tai kokenut kirjoittaja, jotta kurssista olisi hyötyä?

Ei kumpaakaan! Kurssi soveltuu kaikille, jotka haluavat ryhtyä asiantuntijabloggaajiksi. Blogi voi olla hyvä alusta oman asiantuntemuksen kartoittamiseen, kun perehdyt aiheisiin tekstien kirjoittamista varten. Kirjoitustaito puolestaan kohenee harjoittelemalla. Moni arastelee aivan turhaan kirjoitustaitoaan ja pitää usein itseään huonompana kirjoittajana kuin onkaan. Rohkeasti siis mukaan vain!

Lopeta jahkailu ja ryhdy taiturimaiseksi bloggaajaksi!

Kukapa ei kaipaisi välillä valmentajaa, joka kulkee rinnalla, näyttää tarvittaessa suuntaa ja tyrkkii eteenpäin. Askeleet asiantuntijablogiin on kirjoitusvalmentajasi, joka auttaa sinua pääsemään tavoitteisiisi, rohkaisee ja kirittää ylittämään itsesi.

Nyt kurssi on vielä entistä ehompi, sillä uudessa kuudennessa jaksossa annamme vielä aiempaa paremmat eväät säännölliseen bloggaamiseen. Jos koskaan olet haaveillut bloggaamisen aloittamisesta, toivonut osaavasi kirjoittaa ryhdikkäämpiä tekstejä tai kaivannut bloggauksillesi lisää lukijoita, nyt on sinun hetkesi lähteä mukaan!

 

  • Kurssin ansiosta voit lopettaa jahkailun ja ryhtyä kirjoittamaan ammattimaista asiantuntijablogia.

  • Opeista on hyötyä kaikessa muussakin kirjoittamisessa.

  • Kouluttajille vuosien mittaan kertynyt ammattitaito on käytettävissäsi koko kurssin suoritusajan ja voit esittää heille kysymyksiä kirjoittamisesta milloin tahansa.

  • Henkilökohtainen palaute kurssin tehtävistä auttaa sinua kehittymään kirjoittajana isoin harppauksin.

  • Saat uudessa jaksossa vinkkejä siihen, mitä tehdä ensimmäisen blogitekstin jälkeen: kuinka luot vahvan kirjoitusrutiinin, miten voit saada muilta apua ja tukea bloggaamiseen ja mikä on sinulle sopiva tapa suunnitella ja aikatauluttaa sisältöjä.

Haluatko tuhlata aikaasi kirjoittamalla pitkäpiimäisiä blogitekstejä, joita kukaan ei lue? Vai tahdotko oppia kirjoittamaan vetäviä ja napakoita tekstejä, jotka vievät pointtisi perille? Lopeta epäröinti ja ryhdy superbloggaajaksi Askeleet asiantuntijablogiin -kurssilla!


Kouluttajat

kirjoituskoulupalvelu-Sanna webinarjam.j
mari_neliö_pieni.jpg

Sanna Sevänen (YTM)

 

Tekstien takominen on Sannan intohimo, ja hän on kirjoittanut työkseen vuodesta 2001. Sanna on käynyt lukuisia kirjoittajakoulutuksia ja opiskellut myös luovaa kirjoittamista.

 

Hän on työskennellyt useissa sanomalehdissä ja kirjoittanut vapaana toimittajana yli 30 julkaisuun. Kirjoituskouluttajana hän on toiminut neljä vuotta ja haluaa auttaa koulutettaviaan yli kirjoittamisen esteistä ja kannustaa kasvamaan kirjoittajana.

www.linkedin.com/in/sannasevanen

 

Mari Valkonen (YTM)

 

Mari on Askeleet asiantuntijablogiin -kurssin toinen tekijä ja Kiteen perustaja. Enää hän ei työskentele Kidekoulussa, mutta esiintyy edelleen kurssin videoilla.

 

Mari haluaa ohjata kirjoittamaan helposti omaksuttavia tekstejä ja kannustaa löytämään työtapoja, joiden avulla luovaa työtä voi tehdä kiireen keskellä.

www.linkedin.com/in/marivalkonen

 

Kide Consulting Oy

 

Mari ja Sanna perustivat työelämän kirjoituskoulutuksiin erikoistuneen yrityksen vuonna 2017. Kide järjestää verkkokoulutuksia sekä lähikoulutuksia työpaikoilla ja oppilaitoksissa.

 

Kide on kouluttanut tuhansia työssään kirjoittavia parempien tekstien tekijöiksi.

 

Pelkästään Kiteen verkkokursseille on osallistunut yli 3000 eri alojen asiantuntijaa.

bottom of page