Tehdään blogiteksteistäsi koukuttavia ja vaikuttavia! 

ASIANTUNTIJABLOGIN KIRJOITUSKURSSI:

TAMPERE, 8.5.2020 KLO 9–16.

EARLY BIRD -HINTA VOIMASSA 31.3. SAAKKA! 

Moni haaveilee kirjoittavansa työssään säännöllisesti loistavia blogitekstejä. Kiireiden keskellä ajatus jää kuitenkin aina toiselle sijalle, sillä bloggaamiselle ei koskaan tunnu olevan riittävästi aikaa. Lupaavasti alkanut bloggaajan ura tyssää alkuunsa, kun kirjoittamisen rutiinit puuttuvat eikä hyvän blogitekstin kaava ole vielä iskostunut niin syvälle, että tekstien tuottaminen tuntuisi vaivattomalta.

Kidekoulun kaikille avoin asiantuntijablogin kirjoituskurssi Tampereella antaa sinulle mahdollisuuden syventyä kirjoittamiseen kokoinaisen päivän ajaksi. Opit lisää siitä, kuinka taidokas blogiteksti syntyy, ja työstät kouluttajien avustuksella omaa blogitekstiäsi. Saat työkaluja, joiden avulla tuot kirjoittamisen osaksi arkeasi ja pystyt bloggaamaan säännöllisesti. Kaiken lisäksi saat koulutuksen jälkeen kouluttajilta kirjallisen palautteen kirjoitukurssilla kirjoittamastasi blogitekstistä.

 

Ammatillisen bloggaamisen taito on tärkeä valtti työelämässä

 

Yhä useampi työnantaja toivoo, että asiantuntijat kirjoittaisivat tekstejä organisaation blogiin. Työmarkkinoilla pärjäävät parhaiten ne, jotka osaavat kertoa omasta osaamisestaan tavallisten ihmisten kielellä ja haluavat tuoda omaa ja työnantajansa asiantuntemusta muiden ulottuville. Siksi taito kirjoittaa ammatillisia blogitekstejä on tärkeä valttikortti nykyajan työelämässä.


Monelle yrittäjälle asiantuntijablogin kirjoittaminen taas on loistava keino tehdä omaa tunnetuksi omaa osaamistaan ja ratkaisuitaan. Säännöllisesti ilmestyvällä blogilla pääset taklaamaan yhden merkittävimmistä ostamisen esteistä – sen, ettei tuleva asiakas ole koskaan kuullutkaan yrityksesi tai tuotteesi olemassaolosta. 

 

Loistavien blogitekstien kirjoittaminen vaatii hyvin erilaisia taitoja kuin muut työelämän tekstit. Blogia varten on oltava omia näkemyksiä, rohkeutta sanoa ne ääneen ja taitoa ilmaista näkemykset selkeästi ja ymmärrettävästi. Kun aina vain suurempi osa kohtaamisista muiden ihmisten kanssa tapahtuu verkon välityksellä, selkeälle ja kirkkaalle ilmaisulle on tilausta enemmän kuin koskaan.

Näin teemme blogiteksteistäsi koukuttavia ja vaikuttavia

 

Aloitamme päivän jalostamalla ideasi nasevaksi blogitekstin aiheeksi. Harjoitusten avulla oivallat, miten ideaa pilkkomalla pystyt rajaamaan aihetta ja helpotat tulevaa urakkaasi tekstin tuottamisessa. Kuulet tekstisuunnitelman merkityksestä ja teet sellaisen omasta tekstistäsi.

 

Seuraavaksi pääset kirjoittamisen makuun. Opit kikkoja, joilla aloittaminen muuttuu helpommaksi ja käytät tekstin tuottamista aiheen jalostamisen apuvälineenä. Kirjoittajan tärkeimpiin apuvälineisiin kuuluvaan ydinviestiin pureudumme yhdessä esimerkkien avulla, ja lisäksi terävöität oman tekstisi ydinviestin mahdollisimman houkuttelevaksi.

 

Syvennymme otsikointiin ja blogitekstin kieleen, jotta sinun tekstisi palvelisi lukjaa mahdollisimman hyvin. Lopuksi opit vielä hyviä työskentelytapoja ja teet suunnitelman siitä, miten saat kirjoittamisen osaksi työarkeasi.

 

Henkilökohtainen palaute vie tekstejäsi harppauksen eteenpäin   

 

Kirjoituskurssin jälkeen sinulla on hyvin aikaa viimeistellä blogitekstisi ja lähettää se kouluttajille. Sen jälkeen saat kouluttajilta tekstistäsi henkilökohtaista palautetta. Palaute ei ole vain pilkunviilausta ja pintatason kommentointia, vaan pureudumme syvälle tekstin rakenteeseen ja sisältöön. 

 

Kirjoituskurssin jälkeen saat siis perusteelliset kirjalliset kommentit siitä, miten tekstiä kannattaisi kehittää vielä paremmaksi. Useat asiakkaamme ovat pitäneet palautetta tärkeimpänä ja vaikuttavimpana oppimisen tapana.

Asiantuntijablogin kirjoituskurssi, Tampere toukokuu 2020

 

Asiantuntijablogin kirjoituskurssi pidetään Tampereen ydinkeskustassa perjantaina 8. toukokuuta. Koulutustila sijaitsee Crazy Townilla, aivan rautatieaseman vieressä, joten paikalle on helppo saapua muualtakin.

 

Mitä? Asiantuntijablogin kirjoituskurssi

Missä? Crazy Town, Rautatienkatu 21 b, Tampere

Milloin? perjantaina 8.5.2020 klo 9–16

Hinta: Early bird -hinta 227 euroa + alv 24 % voimassa 31.3. asti (Normaalihinta 287 + alv 24 %.) Maksuehto 14 päivää netto. Lasku toimitetaan sähköisesti ennen koulutusta

Peruutusehto: Koronavirustilanteen vuoksi koulutuksen voi peruuttaa sairastumisen, karanteenin, työpaikan ohjeistuksen tai lastenhoidon vuoksi maksutta aina koulutuspäivään saakka.  

Lupaamme täyden tyytyväisyystakuun! 

 

Vielä yksi juttu. Haluamme, että olet varmasti tyytyväinen kirjoituskurssiin. Siksi lupaamme, että jos koulutus ei syystä tai toisesta vastaa toiveitasi, saat rahasi takaisin. Aika riskitöntä siis, eikö?

  • White Facebook Icon
  • White Twitter Icon

KIDE CONSULTING OY PALVELEE SINUA, JOKA KIRJOITAT TYÖSSÄSI JA HALUAT KEHITTYÄ SIINÄ. JÄRJESTÄMME VERKKO- JA LIVEKOULUTUKSIA, JOTKA AUTTAVAT SINUA KIRJOITTAMAAN VAIKUTTAVASTI JA KITEYTTÄMÄÄN VIESTISI OLENNAISEEN.

© 2017 KIDE CONSULTING OY